torstai 20. heinäkuuta 2017

Viestinnän ja asiakaskokemuksen kehittämishommissa Aarhusissa ja Köpiksessä

Hei!

Kutakuinkin vuosi sitten päivittelin kuulumisia pop up - liiketoimintamme parista Tanskasta. Meille avautui 
silloin mieheni kanssa "vain kerran elämässä" - tyyppinen tilaisuus  opettaa leijasurffausta kansainvälisillä vesillä Hvide Sandessa, joka on Tanskan 4. suosituin lomakohde Kööpenhaminan, Aalborgin ja Aarhusin jälkeen. Viime kesä ja pop up -firman pyörittämisen kokemus oli kerrassaan huikean hieno. Asiakkaistamme 75% oli saksalaisia, 20% suomalaisia ja loput ruotsalaisia, norjalaisia ja hollantilaisia. Paketoimme liiketoiminnan kasaan lokakuun lopussa suunnitelmien mukaisesti. Siihen päättyi yksi taival elämässä  monivuotisen leijasurffausharrastuksen parissa, harrastuksen, mistä oli vuosien myötä tullut enemmän työ kuin harrastus.


Muutimme vuoden vaihteessa mielenkiintoisten työtarjousten perässä Tanskan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Aarhusiin. Elämää uudessa kotikaupungissa on nyt takana puolisen vuotta ja arki on tasaantunut  ja tarvittavat palaset loksahdelleet mukavasti paikoilleen. Meillä on molemmilla kivat työt ja löysimme pitkän etsinnän tuloksena myös ihanan kodin. Pian 5-vuotta täyttävä tyttäremme on löytänyt uusia ystäviä päiväkodista ja sen ulkopuolelta. Kuntosalikortti pitäisi vielä päivittää ja arkiliikunnan suhteen vähän terästäytyä - muutama juoksu- ja fillarilenkki lähimetsässä motivoi jatkamaan - kivat harrastusmaastot kun löytyy läheltä kitesurffispotteja myöten.

Työssäni en tällä hetkellä hyödynnä ammatillisen opettajan taitojani ja kiinnostustani oppimisen tukemiseen ja kehittämiseen, mutta sen sijaan opin joka päivä uutta ja kehitän itseäni digitaalisen viestinnän, markkinoinnin ja asiakaskokemusten kehittämisen parissa. Näistä taidosta ja tiedon päivittämisestä on varmasti hyötyä tulevaisuudessa onpa seuraavan työni sitten opetuksen maailmassa tai niinkuin nyt, liiketoiminnan kehittämis- ja viestintätehtävissä.


100-vuotiaasta yrityksestä startupiin ja asiakaskokemuksia kehittämään
Lapsuudenkaupunkiani edustava paikallislehti Keski-Uusimaa teki jutun siitä, miten 100-vuotias vaihtui taaperoikäiseen yritykseen. Ennen Tanskan työmarkkinoita tein useamman vuoden asiantuntijatöitä osuustoiminnallisessa yrityksessä SOK:lla ja nyt työnantajani on
 aarhusilainen startup, mutta jonka yli 100 henkeä työllistävä emoyhtiö on Tanskan menestynein ja yksi maailman menestyneimpiä mobiilipelin kehittäjiä.  Mun vastuulla on startupin liiketoiminnan kehittäminen Suomen markkinoilla ja päivittäiseen työhön kuuluu paljon viestinnän hommia. 

Päivätyön lisäksi teen freelancerina Customer Insight konsultin hommia asiakaskokemuksen kehittämisprojekteissa kööpenhaminassa sijaitsevaan yritykseen. Olen äärimmäisen kiinnostunut asiakkaan äänestä ja sen hyödyntämisestä liiketoiminnan kehittämisessä. Sain alkuvuodesta kutsun mukaan tanskalaisen palvelumuotoilugurun Soren Bechmannin Service Design - kurssille, missä tavoitteena oli oppia keinot auttaa yrityksiä muotoilemaan palveluitaan asiakaslähtöisemmiksi palvelumuotoiluprojektien vetovastuullisena. Kevään mittainen kurssi oli antoisa ja sain opiskella kovassa seurassa - mukana oli mm. liiketoiminnan kehittäjiä Kööpenhaminan lentokentältä. 


Kun minulle tarjottiin töitä kahdeksan minuutin pyöräilymatkan päässä nykyisestä kodistani sijaitsevassa kasvuyrityksessä muodin verkkopalvelun kehittämistehtävässä, jouduin pitkään etsimään vastausta kysymykseen: miten muotiin pitäisi suhtautua. Inhoan nimittäin kertakäyttömuotia ja kannatan vastuullista kuluttamista.  

Espoon Modernin Taiteen Museossa Emmassa on parhaillaan käynnissä For Fashion’S Sake - näyttely, missä on esillä 13 pohjoismaalaisen suunnittelijan töitä. Näyttelystä inspiroituneena lähdin penkomaan lisätietoa suunnittelijoiden motiiveista toimia muotialalla ja yllätyin, miten paljon sanottavaa ja halua heillä on purkaa normeja ja vaikuttaa yhteiskunnassa vallitseviin epäkohtiin muotitaiteen ja – suunnittelun keinoin. Wau, muoti on paljon muutakin kuin inhoamaani maailmaa tuhoavaa kertakäyttömuotia! 

Päädyin lopulta kirjoittamaan aiheesta artikkelin, missä pohdin muodin moninaisuutta kolmesta eri näkökulmasta: muodista taidemuotona, vaikuttamisen keinona ja tutkimuksen kohteena.

Huomenna starttaa 10 päivän mittainen kesälomamatka Suomeen! Ajattelin käydä katsastamassa tuon Emman näyttelyn samalla reissulla. Täm on muutuen elämäni ensimmäinen kerta, kun matkustan Suomeen kesälomalle. Nastaa! Ja vähän hassua.






perjantai 29. heinäkuuta 2016

Opetushommissa Tanskassa kesällä 2016

Kesä on täynnä kohtaamisia ja kättelytilanteita leijasurffauskurssille ilmoittautuneiden kurssilaisten kanssa! Jes!


Teen kesän töitä Kite One -kitesurffauskoulussa Tanskan Länsirannikolla Hvide Sandessa. Opetan kitesurffausta, vedän opastettuja melontaretkiä ja vastaan koulun sisältömarkkinoinnista.




Kite One on myös henkilökohtainen asiakaskokemuksen kehittämisen laboratorioni, missä pääsen testaamaan erilaisia työkaluja asiakaskokemuksen kehittämiseen. Olen aiheesta ammatillisessa mielessä erittäin kiinnostunut ja toivoinkin voivani tehdä töitä asian parissa jossain vaiheessa tulevaisuuttani.

Olen keskittynyt bloggaamaan surffikuulumisia Tanskasta Tuulesta temmattua - blogiini  Suomen suosituimmalle ulkoilufoorumille Relaa.comiin - tervetuloa juttusille sinne!

Elän tällä hetkellä murrosvaihetta työelämän suhteen ja olenkin avoin erilaisille projekteille viestintään, markkinointiin, myyntiin, valmennuksiin ja asiakaskokemuksen kehittämiseen liittyen - tervetuloa tutustumaan henkilökohtaisiin nettisivuihini osoitteessa marjoannika.dk ja Linkedinistä minut löytää täältä. Olen erittäin oiva löytö erityisesti sellaisiin yhteistyökuvioihin, missä tanskan kielitaidostani ja näkökulmastani ulkosuomalaisena Tanskassa voisi olla hyötyä tietenkin oman ammattillisen osaamiseni lisäksi.

Kiitos, että vierailit blogissani, yhteyksiin!



Terkuin,

Marjoannika Nyman

marjoannika.dk
CO-Founder: kite1.dk ja sealovers.dk
Commercial blogger: http://www.relaa.com/blogi/tuulesta-temmattua








keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Pedagogisen käsikirjoitustyöpajan vetokokemuksia kipuiluiden kera



Sain eilen päätökseen kaksi asiaa: hampaani juurihoidon ja pedagogisen käsikirjoittamisen työpajan. Molempien läpikäymiseen liittyi pientä kipuilua, tosin kipuilut poikkesivat hieman toisistaan.

Kipuilu juurihoidettavana on varmasti ihan ymmärrettävää, mutta mistä johtui kipuilu pedagogisen käsikirjoittamisen työpajan vetovastuullisena.

Lähdetään siitä liikkeelle, mitä kaikkea kivaa mä jo osaan pedagogiikkaan liittyen. No osaan ottaa aika helposti haltuun joukon vieraita ihmisiä raikkaassa ulkoilmassa ja opettaa heidät leijalautailemaan kuudessa tunnissa. Osaan suunnitella opetustapahtumia, vetää vuorovaikutteisia valmennuksia ja reflektoida omaa ja muiden toimintaa.  Osaan huomioida erilaiset oppijat.


Olen taitoihini verrattain ihan tyytyväinen vaikka ainahan on kehittymisen varaa. Aina.



Vaikka olen kokenut ja sertifioitu ulkoilmalajin opettaja ja opekorkeesta valmistunut pedagogi, en ole koskaan aiemmin rakentanut saatika vetänyt pedagogisen käsikirjoittamisen työpajaa. En koskaan. Kokemani kerta oli ensimmäinen. Joten kun lähdin lanseeraamaan työpajaa, en vielä ollut ihan varma, osaanko sen toteuttaa. Siis oikeastihan mulla oli vahva usko, että osaan, mutta periaatteessa en omannut aiempaa näyttöä siitä. Astuin henkilökohtaisesti alueelle, missä en omaa raudankovaa kokemusta, vain mielettömän paljon intoa ja halua kokeilla ja kehittää pedagogisia taitojani.


Kipuilin.


Pieneen mieleeni tulvahti kysymysten ruuhka:  Onnistunko rakentamaan kiinnostavan kokonaisuuden, mikä johtaa oppimiseen? Miten saan osallistujat sitoutumaan oppimistehtäviin? Miten onnistun fasilitoimaan työpajaa antaen tilaa osallistujien ajatuksille ja kokemuksille? Enhän astu liian isoihin saappaisiin, oi enhän?


Kuva banaanista napattu toisessa valmennettavien kanssa järjestetyssä lähitapaamisessa. 

Kokeilu kannatti vaikka kaikkea kamalaa pääsikin tapahtumaan kuten vaikkapa pilvipalvelussa sijainneeseen oppimisympäristöön liittyvät kirjautumishaasteet ja Google docsin yksityisasetuksista johtuneet dokumenttien näkyvyysongelmat. Valitsin myös ihan typerän menetelmän työpajan oppimistavoitteiden väliarviointiin. Eikö kuulosta aivan kamalilta mokilta?! ;)


                                             Kuvassa ote Petran hienosta kässäristä. Kestin kipuilun ja tiedättekö mistä arvelen sen osittain johtuvan? Valitsin työpajan didaktiviseksi lähestymistavaksi tutkivan oppimisen toimintakulttuurin, missä korostetaan jaettua asiantuntijuutta ja sosiaalista tiedonrakentelua. Toisin sanoen lähdin vetämään työpajaa itsekin oppijan roolissa asenteella kokeillaanpa ja katsotaanpa yhdessä, mitä tässä saadaan aikaiseksi. Kokeilu kannattaa!

Työpajassa kaikkein parasta oli mun ”asiakkaat” eli porukka, joka osallistui työpajaan. Tämä porukka teki työstäni  myös astetta vaikeampaa, sillä työpajaan osallistujat ovat timanttisen valmentajataidon ja kokemuksen omaavia asiantuntijoita,  jotka käyvät jo oman työnsä ohella  valmentamassa muita. He omasivat siis jo lähtökohtaisesti raudankovaa kokemusta pedagogiikkaan liittyen. Hui!

No nyt ne ovat ohi, hampaani juurihoito ja pedagogisen käsikirjoittamisen työpaja. Juurihoitohommia en toivo kohtaavani tulevaisuudessa, mutta valmennustyöpajan vetohommia sitäkin enemmän.

Olen äärimmäisen kiitollinen työnantajalleni, että pääsin kokeilemaan kykyjäni valmennustyöpajan vetäjänä ja samalla hyödyntämään pedagogista osaamistani ja kerryttämään kokemustani fasilitaattorina.

Isoin kiitos kuuluu kuitenkin työpajaan osallistuneille, jotka mahdollistivat ryhmässä oppimisen ilon.

Kuin siistii!




 

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Pedagoginen käsikirjoitus lähitapaamisiin (Pedagogisen käsikirjoittamisen työpaja)


Tämän pedagogisen käsikirjoituksen tavoitteena on auttaa lähitapaamisen järjestäjää jäsentämään ja ohjaamaan Pedagogisen käsikirjoittamisen työpajan kahteen lähitapaamiseen osallistuvien vuorovaikutusta.

Käsikirjoitus sisältää:
- lähitapaamisten opetustavoitteen  - lähitapaamisten oppimistavoitteet - suunnitelman motivoida osallistujia- suunnitelman orientoida osallistujia- suunnitelman, miten lähitapaamisessa opetettava sisältö läpikäydään ja mieleen painetaan - suunnitelman, miten lähitapaamisessa opetettavaa sisältöä syvennetään tai sovelletaan- suunnitelman, miten lähitapaamisille asetettujen oppimistavoitteiden toteutumista arvioidaan
 


LÄHITAPAAMISTEN OPETUSTAVOITELähitapaamisten opetustavoitteena on tutustua KAET, LAES ja S-Tietopäivät –valmennettaville suunniteltuihin asiakasomistajuus ja osuustoiminta – valmennusaineistojen jäsentelyihin ja valmennuksissa hyödynnettäviin, oppimistavoitteiden saavuttamista tukeviin vuorovaikutuksen keinoihin.

LÄHITAPAAMISTEN OPPIMISTAVOITTEETLähitapaamisten oppimistavoitteena on, että kahden lähitapaamisen jälkeen osallistuja on oppinut uusia keinoja varmistaa vuorovaikutus valmennettavien kanssa siten, että hän 
  • tuntee vähintään kaksi itselle henkilökohtaisesti uutta yhteistoiminnallista menetelmää (uusi = ei hyödyntänyt aikaisemmin omassa valmennuksessa, mutta saattanut kuulla menetelmästä aiemmin

  • osaa hyödyntää omissa valmennuksissaan jatkossa ainakin yhtä uutta yhteistoiminnallista menetelmää lähitapaamisessa saadun käytännön kokemuksen kautta

    Avainsanat:
    aktivoiva opetus, yhteistoiminnalliset menetelmät, pedagoginen käsikirjoitus, oppijakeskeisyys
    SUUNNITELMA MOTIVOIDA OSALLISTUJIA LÄHITAPAAMISEEN

1.      Muodostetetaan selkeät oppimistavoitteet lähitapaamisille ja viestitään niistä osallistujia

2.       Ennakkotehtävä: 6 minuutin mittaista youtube-videota ”Läpikäynnin pedagogiikka tavoitteena saada lähitapaamiseen osallistuvat samaistumaan videossa yleistettävään ja provosoivasti toteutettuun tapaan läpikäydä asioita opetustapahtumassa ilman oppimistuloksia. Videon tavoitteena on saada lähitapaamiseen osallistujat motivoitumaan entisestään osallistumaan lähitapaamisen, missä tavoitteena on oppia uusia keinoja varmistaa vuorovaikutus valmennettavien kanssa välttäen tai vähentäen läpikäymisen pedagogiikkaa omassa valmennuksessa.

3.      Ennakkotehtävän purku: Osallistujia on pyydetty kirjoittamaan videon herättämiä ajatuksia yhteiselle keskustelualustalle (jolloin vetäjänä varmistan myös, että aiheeseen on tutustuttu)


SUUNNITELMA ORIENTOIDA OSALLISTUJIA LÄHITAPAAMISEEN

Alla kaksi keinoa, millä pyritään saamaan osallistujat kokemaan koulutus ja aihe tärkeäksi ja merkitykselliseksi:  

1.      Ennakkotehtävänä on lukea artikkeliYhteistoiminnallinen oppiminen aikuiskoulutuksessa” ennen ensimmäistä lähitapaamista tavoitteena orientoida aiheen pariin ja muodostaa yhteinen oppimistavoite tapaamisille

2.      Ennakkotehtävän aihetta käsitellään ensimmäisessä lähitapaamisessa. Käsittelykeinona käytetään yhteistoiminnallista menetelmää ”Vastakohdat”, mikä tukee lähitapaamisen oppimistavoitteen toteuttamista.  Kesto 10min


SUUNNITELMA, MITEN LÄHITAPAAMISISSA OPETETTAVA SISÄLTÖ LÄPIKÄYDÄÄN JA MIELEEN PAINETAAN

Lähitapaamisissa opetettavaan sisältöön kuuluu sekä valmennusaineistojen jäsentelyn käsittely että vuorovaikutuksen erilaiset keinot.


Kesto: 2x60min (kahtena eri päivänä)
-  käsitellään pedagogista käsikirjoitusprosessia kolmen casen avulla

- caset pitävät sisällään yhteensä kolmelle eri valmennukselle tehtyjä pedagogisisia käsikirjoituksia


- oppijat toimivat case-esimerkkien (pedagogisten käsikirjoitusten) esittelijöinä -> tätä kutsutaan myös yhteistoiminnalliseksi menetelmäksi ”osallistuvat opettajat”


- ”esittelyt” on ohjattu toteutettavaksi aktivoivan, oppijalähtöisen opetuksen periaatteita noudattaen siten, että esittelyvuorossa olija testaa tilaisuudessa vähintään yhtä itselle uutta yhteistoiminnallista menetelmää käytännössä


- opiskelijat valitsevat ja päättävät itse esittelynsä oppimistavoitteen ja aktivoivat menetelmät, joiden uskovat tukevan asian käsittelyä lähitapaamisissa

 SUUNNITELMA, MITEN LÄHITAPAAMISISSA OPETETTAVAA SISÄLTÖÄ SYVENNETTÄÄN JA SOVELLETAAN
(valmennusaineistojen jäsentelyn käsittely että vuorovaikutuksen erilaiset keinot)

Kesto: 30min

Työpajalle asetettujen tavoitteiden toteutumisen väliarviointi yhteistoiminnallisella menetelmällä  ”tavoitteet testissä”

ARVIOINTI: Miten lähitapaamisille asetetut oppimistavoitteet toteutuivat?
Osallistujia pyydetään arvioimaan oppimistavoitteen toteutumista kahdella tavalla:

1. ensimmäisessä lähitapaamisessa 
yhteistoiminnallista menetelmää ”tavoitteet testissä” soveltaen

2. toisen lähitapaamisen jälkeen lähetettävällä palautekyselyllä  



 

perjantai 15. toukokuuta 2015

Salainen hyveeni

Pienen pojan oksennus. Isä istumassa toimettomana vieressä, kun bussi vilistää kaupungin läpi kohti Lauttasaarta. Tarvitsetteko muovipussia, kysyy naisääni takaa. Kiitos, mutta taitaa olla liian myöhäistä, toteaa isä. Tietämättä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Tai pitäisikö tehdä mitään. 

Näin ajattelin tänään aloittavani romaanin, jos olisin kirjailija.

Salainen hyveeni on kirjoittaminen. Aloitin aktiivisesti ilmaisemaan itseäni kirjoittaen parikymppisenä, lähes 20-vuotta sitten. Asuin kolmen hengen soluasunnossa Kalliossa, missä kaipasin usein juttuseuraa, mutta emme tavanneet viettää aikaa kämppiksinä keskenämme. Olimme jokainen omissa oloissamme.
Olen muuttanut kolmioon, meitä on siis kolme. Juuri nyt meitä on neljä, minä, viereinen, viereisen kaveri ja kaverin koira. Tämä ”teen muuta mitä haluan” on juuri tätä mitä juuri nyt teen! Minua siis ramaisee mutta minusta tuntuu paremmalta ahertaa näppäimistön kanssa kuin vetää ovi perässäni kiinni ja mennä nukkumaan. Koska meitä on neljä. En kuitenkaan saisi unta, sillä kuuntelisin lupaa milloin voin nukahtaa. Pidän tauon näppäimistön kanssa ja mietin pikaisesti, vetäisinkö sittenkin oven kiinni ja nukahtaisin, ilman lupaa? Sen teen, eikä se tunnu enää olenkaan vieraalta ajatukselta. Trek Chiang Mai on ensimmäisen tarinani nimi.  

Opiskeluaikoina löysin oman kirjoitusnurkkaukseni Lapin Ylioppilaslehdestä, missä pidin travelling without moving -kolumnia. Leijasurffauskärpäsen puraistua siirryin Surf&Kite - lehden vakituiseksi toimittajaksi usean vuoden ajaksi. Pöytälaatikkorunous jatkoi elämää.
Nauraa padan äärellä. Sydän sykkyrällä ilosta. Toivoa tuulta, kokea ihon lämpö. Päiväunien todellisuus. Olla vain. Levähtää lämpimään syliin. Juoda kupponen viileää. Kantaa kevyttä kuormaa. Kaipaus. Huojennus. On hyvä olla. Näin vain. Juuri näin. Täysin näin.
Odottaessa esikoistani 2,5 vuotta sitten, sisäinen kirjoituskoneeni virittyi äärimmilleen ja sisältäni tulvahteli tunteita ja ajatuksia odotutusaikaan, synnytykseen ja synnytystä seuranneeseen aikaan runokokoelman verran. Uskaltauduin monen kuukauden jälkeen luetuttamaan runoja vastikään synnyttäneillä ystävilläni, se oli melko jännittävää enkä meinannut rohjeta tehdä sitä. Mutta tein kuitenkin.

Niinä päivinä kun
itket
kiukuttelet
vaadit
huudat.
Niinä päivinä kun
kiihdyt
kiljut 

käsket
karjut.
Niinä päivinä lupaan
rakastaa sinut puhki.
Syksyllä kirjoitin elämäni ensimmäisen käsikirjoituksen lyhytdokumenttielokuvaan "No Pressure".
Hain AVEKilta käsikirjoitustukea saamatta sitä. Mutta sain palautetta.


Alkuvuodesta lähetin runokokoelmani Nuoren Voiman Liiton "Debytoi runoilijana" - runokilpailuun. Kilpailussa ei tullut menestystä, mutta tilasin arvostelupalvelun runoilleni ja sain jälleen palautetta kirjoituksilleni.


Olen pyörryksissä. En saamastani ammattilaisten antamasta hyvästä palautteesta, sillä sitä se ei ole ollut. Se on ollut hyvän sijaan enemminkin positiivista ja kannustavaa, ei niinkään kehuja sisältävää. Mutta palautteen avulla olen oivaltanut, että minulla on mahdollisuuksia kehittyä kirjoittajana. Ja se tie on pitkä.



Minun tulee rohjeta kirjoittaa enemmän, luetuttaa kirjoituksiani muilla, mutta ennen kaikkea järjestää enemmän aikaa lukemiselle.











torstai 1. tammikuuta 2015

Miten hyvin siedämme erilaisuutta?

Tässä mä istun vuoden 2015 ensimmäisenä päivänä Ruoholahden Holiday Inn -hotellin Lobby Barissa siemailemassa toista kuppia kahvia ja kirjoittamassa. Hotellissa on respan mukaan normaalia hiljaistempaa, ruplan heikentyminen on vähentänyt venäläisten matkailijoiden määrää merkittävästi koko Suomessa. Mutta se ei vaikuta ainakaan vastaanotossa työskentelevän palveluherkkyyteen; minut toivotettiin tervetulleeksi hotellin Lobby Baariin nauttimaan kahvia 3,5 eurolla sisältäen santsikupin. 

Loppuvuosi meni, kuten marraskuun postauksessa lupailinkin, luovan kirjoittamisen merkeissä. Laitoin aluille elämäni ensimmäisen lyhyt dokumenttielokuvan käsikirjoituksen ja äitiyttä käsittelevän runokokoelman.

Kahvihetki tekee terää. Huomenna siirryn opintovapaaltani takaisin asiantuntijatyöni pariin. Moni ystävistäni ja tuttavistani on jo ehtinyt kysyä, että millä fiiliksellä palaan? 

Hyvällä. 


Jäin toimestani vapaalle odottaessani esikoista 2,5 vuotta sitten. Siinä, missä omaan maailmani on mahtunut muutoksia reilussa kahdessa vuodessa, on niitä mahtunut meidän kaikkien yhteiseen maailmaankin. Wikipedian mukaan samana päivänä kun minusta tuli äiti elokuun 2012 lopulla, Voyager 1 -luotain poistui Aurinkokunnasta saavuttaen ensimmäisenä ihmisen tekemänä esineenä tähtienvälisen avaruuden. Ja tänä syksynä, kun minusta tuli pedagogisesti pätevä ammatillisten aineiden opettaja, Apple esitteli ja julkaisi uudet iPhone 6 -puhelimet ja Estonian uppoamisesta tuli kuluneeksi 20 vuotta.

Kaikenlaista.

Mutta näin yksilön näkökulmasta oli nappivalinta yhdistää pienen lapsen vanhemmuus ja itsensä ammatillinen kehittäminen. Reilun kahden vuoden aikana olen oivaltanut kiinnittää huomioita kykyyni sietää erilaisuutta.


Opettajaopinnot eivät ole olleet vain tenttikirjojen pänttäämistä vaan ne ovat tarjonneet lukuisia keskusteluita erilaisten ja erilailla ajattelevien ihmisten kanssa. Kuulostaa helpolta? Ei aina tunnu siltä. Esimerkkiä ei tarvitse hakea pitkältä.
Tavaratalon jouluruuhkassa muistin unohtaneeni yhden ostoksen ja lähdin kävelemään virtaa vastaan. Vastaani käveli pahansuovia katseita ja yksi todella kovaääninen huokaus. Erilainen käyttäytymiseni koetteli muiden hermoja ja sietokykyä. 
Tavallaan ihan ymmärrettävää. 
Haen santsikupin kahvia ja katselen hotellin aulabaarin avarista ikkunoista kadulle. Hotellin sisääntulon viereen parkkeeraa kaksi todella isoa maastoautoa. Alkaa ärsyttää. Miksi autot pitää parkkeerata ihan ikkunan eteen, kun paikkoja on muuallakin? Kuka ylipäätään haluaa ajaa enää tänä päivänä isoilla maastoautoilla? 
Ja näin jään kiinni itse hienosti siitä, miten vähän siedän erilailla käyttäytyviä ihmisiä. 

Olen aiemmin elämässäni keskittynyt tietoisesti kehittämään kuuntelun taitoani. Molemmat taidot, kuuntelun taito ja erilaisuuden sietämisen taito ovat mielestäni taitoja, joiden eteen kannattaa tehdä töitä. Miksi?

Kuuntelemalla muita, sietämällä erilaisuutta, erilaisia ajatuksia, mielipiteitä ja ihmisiä, on mahdollista toimia yhteisen hyvän eteen ja kehittää asioita. Ennakkoluulojen täyttämä asenne on iso este rakentaa yhteistä hyvää. 
Ja nyt en puhu moukasta käyttäytymisestä muita kohtaan vaan toisella tavalla toimivista ja ajattelevista ihmisistä suhteessa itseensä.

Mutta ennen kaikkea erilaisten ihmisten sietäminen saa kahvin maistumaan hotellin aulabaarissa vuoden ensimmäisenä päivänä paljon paremmalle.

Hyvää uutta vuotta 2015! 

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Onnea itselleni uudesta ammattitutkinnosta! Mitä se merkitsee?

Postiluukusta tupsahti Haaga-Helian ammatillisen opettajakorkeakoulun lähettämä ammatillisten aineiden opettajapätevyyttä todistava paperi. Tuore ammattitutkinto merkitsee sitä, että mä olen nyt virallisesti pedagogisesti pätevä ammatillisten aineiden opettaja. Jes ja jea!

Entä sitten ja mitä se merkitsee?

Käytännössä se tarkoittaa, että opiskelu on lisännyt kykyjäni suunnitella koulutuksia, opettaa ja valmentaa asioita, joita olen opiskellut ja joiden parissa olen tehnyt töitä useita vuosia.

Hain sisään ammatilliseen opettajakorkeakouluun yhteiskunnallisten aineiden puolelta, sillä olen opiskellut yliopistossa yhteiskunnallisia ja osittain myös kaupallisia aineita kuten matkailututkimusta, markkinointia ja viestintää. Näiden asioiden parissa olen tehnyt myös töitä useita vuosia.

Olin harvoja opettajapätevyyttä suorittavia, jotka eivät toimi päätoimisesti opettajan tehtävissä. Ehkä siitä syystä olenkin saanut vastailla muutaman otteeseen kysymykseen, miksi halusin suorittaa opettajapätevyyden. Haaveilenko opettajan hommista?

En haaveile opetustöistä juuri tällä hetkellä, sillä toimin jo ulkoilmalajien opetustehtävissä VIIMA Kitekoulussa. Se on pirun nastaa ja vaativaa hommaa! Tämän hetkiseen asiantuntijatyöni toimenkuvaan saattaa kuulua myös mahdollisuus kehittää valmennuksia, mistä olisin varsin iloinen.

Uskon, että ammatillinen opettajapätevyys tarjoaa minulle tulevaisuudessa mahdollisuuksia hyödyntää osaamistani osana useita työnkuvia, ehkä niistä joskus joku työ voi olla puhdas opetustyökin.