Kuuntelin juuri yliopettaja Kimmo Mäen 8.10.2013 nauhoitetun luennon opettajaheimoista ja työn tulkinnoista osana Opettajan toiminta yhteisöissä ja verkoistoissa -kurssia.
Mäki oli punonut luennon punaisen langan loistavasti tammikuussa 2012 julkaistun väitöskirjansa ympärille. Luennon tavoitteena oli selkeästi ravistella meitä keväällä 2014 opettajiksi valmistuvia ymmärtämään, ettei pelkkä substanssiosaaminen ja pedagoginen osaaminen tee opettajasta hyvää opettajaa.
Opettajan työhön suhtautuminen vaihtelee riippuen siitä, mihin heimoon kuuluu
Mäki herätteli luennon teemaan kysymyksillä, millainen yhteisö opettajayhteisö on, mitä haasteita ja mitä mahdollisuuksia se asettaa?
Mäen mukaan koulujen työkulttuurista ja opettajayhteisöistä ei saa kokonaiskuvaa tutustumalla koulujen esittelyihin kotisivujen kautta tai kuuntelemalla koulujen juhlapuheita, sillä työkulttuurin merkittävin jäsentäjä on kunkin opettajan käsitys opettajan työstä. Tässä kohden voisi ajatella, että eikö koulujen kotisivuilla määritellä pitkälti viestinnän avulla, minkälaisia opettajia koulu haalii huomiinsa tutustumalla koulun toimintapolitiikkaan ja viestintään yleensä.
Tutustuin lyhyesti Haaga-Helian ammattikorkeakoulun esitteeseen netissä ja bongasin sieltä kolme koulun ilmapiiriä kuvaavaa sanaa ”edelläkävijä, asiantuntemus, innovatiivisuus”. Voiko siis olettaa, että kaikki Haaga-Helian opettajat ovat hengeltään edelläkävijöitä, asiantuntijoita ja innovatiivisia? Ymmärsin Mäen väitöskirjan tarjoaman totuuden niin, ettei näin voi olla, koska kouluissa on hyvin erityyppisiä opettajia, jotka näkevät opettajuuden hyvin eri tavoin.
Väitöskirjassaan Mäki on jakanut opettajat kahteen heimoon; substanssikeskeiseen työkulttuuriheimoon ja kohtaamattomien tulkintojen työkulttuuriheimoon. Nämä kaksi heimoa näkevät opettajuuden hyvin eri tavoin ja suhtautuvat opettajan työhön ja työn tavoitteisiin erittäin vaihtelevasti. Ja niin pitkään kuin kouluun mahtuu molempien heimojen edustajia, niin pitkään koulun työkulttuuri ja opettajayhteisö on moninainen eikä siksi koulun esitteen tai juhlapuheen perusteella saa todellista kuvaa koulujen työkulttuurista.
Mihin heimoon kuulun? Mihin mun pitäisi kuulua ja miksi?
Jos tekisin nyt opettajan töitä ilman ammatillista opettajanpätevyyttä, veikkaan, et mut löytäisi substanssikeskeisestä työkulttuuriheimosta. Siellä opettaja näkee itsensä keskeisenä tiedon jakajana ja uskoo vahvasti, että opettajan työ on pitkälti opettamista, ei muuta.
Ammatillisen opettajakoulutuksen jälkeen näen itseni kohtaamattomien tulkintojen työkulttuuriheimosta. Siellä opettajat toimivat useissa yhteisöissä yli omien subtanssiosaamisrajojen ja jäsentävät itsensä useiden työroolien kautta. Miksi näin? Koska substanssiosaaminen ei saa tämän ajan hengen mukaisesti olla ykkösjuttu eikä ainoa juttua tämän päivän opettajuudessa. Tämän päivän opettajuus on parhaimmillaan Mäen esimerkin mukaista ”roolikameleontin” työtä: opettajan työyhteisö muodostuu useista yhteisöstä. Roolikameleontilla on useita työrooleja ja päivään mahtuu useita erilaisia työtehtäviä koordinoinnista, opetukseen, ohjaamiseen, kehittämiseen ja tutkimiseen. Työskentelyote on yhteisöllinen ja uutta kehittävä. Se, miten pitkään roolikameleontit jaksavat tehdä töitä, jää nähtäväksi. Työn moninaisuus antaa paljon, mutta myös kuluttaa. Ehkä työn tekeminen olisi henkistä kulutusta kestävää osapäiväisessä pestissä? Toisen puolen päivästä voisi tehdä jotain aivan muuta työtä? Mitäs sanotte?
Jengin on opittava sietämään erilaisuutta
Mäki kyseenalaisti tavan puhua työyhteisön jäsenistä esimerkiksi "Haaga-Helialaisina". Koska me ihmiset olemme kaikki niin kovin erilaisia ja kuulumme mielipiteinemme ja kokemuksinemme kovin moniin erilaisiin yhteisöihin ja heimoihin, meitä ei voida kategorisoida työnantajan puolesta tietynlaiseen, tarkoin määriteltyyn työkulttuuriin. Mutta porukat pitäisi tavalla tai toisella saada puhaltamaan yhteiseen hiileen. Öh, mikä avuksi, jos ei -lainen -tyyliä voi käyttää?
Mielestäni tämä vaatii kaikilta meiltä työntekijöiltä asemaan tai titteliin katsomatta avarampaa asennetta ja erilaisten ihmisten ja mielipiteiden hyväksymistä. Ei ole oikeaa eikä väärää, on vain erilaisia tapoja nähdä asiat. Kuten Mäki luennon loppupuolella totesikin, työnantajilta ja työntekijöiltä vaaditaan erilaisuuden johtamistaitoa ja erilaisuuden sietämistä. Se on yksi keino saada jengi puhaltamaan yhteen hiileen ja kokemaan me-henkeä.
Jengin on opittava sietämään erilaisuuttta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti